maanantai 14. maaliskuuta 2016

Seuralliset kaverukset ♥

Moikka! 
Tänään ajattelin kertoa kuulumisien lisäksi vähän tulevasta viikosta, viikosta 11. Eilikkä aloitetaas kuulumisilla. Tänään on maanantai ja viikonloppu meni aika pitkälti kokeisiin lukemisessa. Tänään on siis matikankoe. Mutta riitti kissoillekin aikaa, tottakai  ♥ Katsoin yhden elokuvan niin, että Sulo nukkui sylissä ja Vili nukkui vieressäni. Heh, pikku unikeot ♥

Tämä kuva on vuodelta 2K15 :)



 Kun yritin kerrata lauantaina kokeeseen, eräs sankari nimeltään Sulo päätti valita uuden nukkumispaikan kirjani päältä. Eivaan, ei se nukkunut, kiehnäsi siinä vaan kättäni vasten :) Sitten sunnuntaina Sulo yritti kerrtaamisen aikana tulla syliin... "Sulo nyt ei pääse" sanoin mutta... Kun pikku söpöläinen katsoo suurilla silmillään niin olihan se pakko päästää ♥ Heh, pidin siis hetken tauon ja otin Sulon siihen silitettäväksi.

Anteeksi kun on niin epätarkka kuva, tämäkin 2K15.
 Vili, pikku seurakissa on ollut nyt viimeaikoina todella ihmisläheinen. Tai siis on se muutenkin, mutta nyt jotenkin vielä enemmän. Jos vaikka äiti, isä ja veljeni ovat tunnin poissa, Vili menee jo ovelle kovasti raapimaan ja naukumaan, sama kuulemma jos minä olen poissa. Tai jos ollaan vaikka jossain oven takana, sama juttu. Mutta silloin kun kaikki ovat paikalla, niin Vili, kuin Sulokin ovat todella innoissaan ♥ Ja tottakai mekin nautitaan näiden kahden seurasta, mutta kun joskus ei vaan voi olla samassa tilassa, esim. opiskelun aikana, nukkumisen aikana u know :) Mutta ollaan me aika paljon yhdessä!

Sulo aurinkoisena päivänä 2K15 ☼
Niinkuin tuossa alussa sanoinkin, kerron myös tästä viikosta. Lähdemme äidin ja isän kanssa Helsinkiin torstai aamuna ja tulemme perjantaina. Lähdemme, koska menen semmoisiin tutkimuksiin. Se oli semmoinen vapaaehtoinen, johon jotkut pääsivät, ei siis mikään sairaus tms. :) 
Päätin mainita tämän, koska meitä vähän jänittää, miten Vili mahtaa pärjätä. Tai hyvinhän se, mutta kova ikävä varmasti tulee. Samoin Sulolle mutta Sulo osaa "hallita" ikävän, okei en osaa yhtään selittää mutta toivottavasti ymmärsitte. Mullekin tulee ikää, ei sillä, mutta se on vain yksi/kaksi päivää ♥

 
Vili 2K16
Semmoista täällä meillä on luvassa :) Nyt ei ole tullut viikkoon kirjoiteltua, johtuen kokeista ja jne. mutta lupaan, että nyt lähiaikoina tulee toinenkin postaus ennen kuin viikko on mennyt! Kiitos kun luit, palaillaan seuraavassa postauksessa, Heippa! ♥ ps. Näistä kuvista vain yksi oli 2K16 otettu, pahoitteluni siitä. Syy on se, että en ole ehtinyt siirtää kamerastani taas pitkään aikaan kissakuvia, ja nyt tuokin kuva on instagramistani :) Mutta Ensikertaan, Morops ♥

2 kommenttia:

  1. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ♥ Minusta puputkin ovat tosi söpöjä, terkkuja Nellalle :)

      Poista